torstai 27. syyskuuta 2012

Kenkäkuume

Minulla on hetken aikaa ollut hakusessa mustat, matalat, vähän ratsastussaappaiden näköiset kengät - vuorilla tai ilman. Siis ihan perussaappaat joita voi käyttää lähes tulkoon minkä tahansa vaatekappaleen kanssa ja jotka silti ovat myös siistit ja asialliset.

 Tänään päätin viimein tehdä asian eteen jotain ja eksyin selaamaan nettikenkäkauppa Spartoon valikoimaa. Kauppa itsessään on minulle tuttu, koska ennen kesää tilasin lapsilleni Converset ja kaikki    sujui mainiosti. Nettikauppan ulkoasu ei ole aivan omaan makuuni, mutta muuten esimerkiksi tiettyjen ominaisuuksien, värien, korkojen ym rajaaminen hakuun on hyvä  palvelu joka helpoittaa huomattavasti etsintää. Jälkeen päin huomasin, että nuo tilaamani Marc O´Polon saappaat ovat tilatuimpien tuotteiden listalla sijalla 2. Toivotaan  vain, että koko on oikea ja ovat luonnossa  yhtä kauniit kuin kuvissa.


 Marc O'Polo ADALO Black
 

                                          Marc O´Polon saappat löytyvät tästä


Harhauduin myös katselemaan näitä aivan ihania kumisaappaita. Ihan en kyllä taida raaskia ostaa kun ovat kuitenkin hieman tyyriit käytettäväksi lasten kanssa retkeilyyn ja pihalla olemiseen :) Aina voi tietysti haaveilla. Moschinon saappaat löytyvät täältä täältä

Ps. Miten nuo inhottavat reunukset saa kuvista pois ? Jotenkin myöskään tuo kuvien asettelu ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin....harjoitus tekee mestarin..kai :)


Spartoon verkkokauppaan pääset tästä TÄSTÄ. Syyskuun aikana ovat lisäksi voimassa seuraavat alennuskoodit

FISEPT5 : -5% ostoksista, jotka ylittävät 60€. Voimassa 30.9.2012 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.

FISEPT1: -10% ostoksista, jotka ylittyvät 80€. Voimassa 30.9.2012 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.
FISEPT15: -15% ostoksista, jotka ylittävät 100€. Voimassa 30.9.2012 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.
FISEPT2: -20% ostoksista, jotka ylittävät 150€. Voimassa 30.9.2012 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti